PoPLi sai virtaa ja virikkeitä aluepäiviltä

19.8.2022

Liikunnan aluejärjestöjen henkilöstöpäivät päästiin viettämään loppuviikosta kolmen vuoden tauon jälkeen.
 

Keski-Suomen Liikunta ry järjesti upeat aluepäivät – ralliteemalla, kun Keski-Suomessa kerran oltiin. Kylpylähotelli Peurunka tarjosi hienot puitteet uuden oppimiselle, virkistykselle ja kollegoiden tapaamiselle ja elokuun helle pisti vielä parastaan.


Hämeen Liikunnan ja Urheilun aluejohtaja Ari Koskinen tiivisti osuvasti, miksi aluejärjestöjä tarvitaan Suomessa nyt ja jatkossa.

"Onko aluejärjestöjen ja Suomen Ladun lisäksi muita toimijoita, joilla liikunnan harrastamisen edistäminen on pääjuttu? Lisäksi liikunnan aluejärjestöt on ainoa järjestö, joka toimii kaikissa Suomen kunnissa", Koskinen totesi.
 

Tarjolla oli tuoretta asiaa liikuntakentältä ja toimialoittain. Uusilla eväillä PoPLin väki  voi taas auttaa entistä paremmin alueellamme!

 

 

 

 

PoPLin työntekijöitä ralliauton edessä pukeutuneena varikkomekaanikoiksi.
PoPLin porukka oli ralleissa mukana!