PoPLi jakaa urheiluseuroille tukea nuorten kesätyöllistämiseen. Haku on nyt auki!
22.3.2023
Nuorten kesätoiminnan ja kesätyömahdollisuuksien lisäämiseksi tuemme lasten ja nuorten toimintaa järjestävien kesätyöntekijöiden lyhytaikaista palkkaamista ajalla 1.4.-30.9.2023. Nuoreksi määritellään tässä tukihaussa 15-29-vuotiaat (15v täyttänyt työsuhteen alkaessa).
Avustettavalla toiminnalla tulee ensisijassa lisätä lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta ja liikunnallisuutta esim. ohjaamistehtävät. Toissijaisesti tukea voidaan käyttää myös muihin tehtäviin seurassa. Avustusta voidaan käyttää ainoastaan palkattavien työntekijöiden palkoista tai palkkioista aiheutuviin kuluihin. Avustusta ei voida käyttää lisäpalkan tai -palkkion maksamiseen järjestön koko- tai osa-aikaiselle, palvelussuhteessa jo olevalle työntekijälle. PoPLi delegoi saamansa avustuksen eteenpäin toimialueensa seuroille hakemusten perusteella.
Avustuksella voidaan kattaa henkilön palkka- tai palkkiokuluista enintään 700e/nuori sisältäen sivukulut (määrittelemällä palkan vähintään 577,08e tukisumma tulee käytettyä). Suoritettavat työnantajamaksut vaihtelevat työntekijän iän mukaan; 17 vuotta täyttäneen osalta tulee suorittaa kaikki maksut. Seura voi maksaa itse korkeampaa palkkaa, mutta tuen osuus on 700e/hlö. Nuori työllistetään esim. 6h/työpäivä, 30h/vko, yhteensä 60h. Työ voi olla myös pätkissä esim. 3h/vko. Normaalit työaikalainsäädännöt huomioidaan (mm. sunnuntaityö). Tuki on 700€/hlö eikä sitä voi jakaa esim. kahden henkilön kesken.
Avustusta hakevalla seuralla tulee olla riittävää kokemusta työnantajana toimimisesta sen varmistamiseksi, että avustuksella palkattava työntekijä saa tehtäväänsä riittävän tuen ja ohjauksen. Edellytämmekin, että seura, joka saa tuen osallistuu yhteen PoPLin järjestämiin kesätyöntekijän ABC -infoihin.
Seuralla voi olla myös muita tukimuotoja käytössä. Samasta työstä, samalta ajalta nuori ei voi kuitenkaan saada kesätyöseteliä seuralta. PoPLilta saatua tukea ei voi käyttää muiden kesätyötukien sivukulujen maksamiseen (tämä on erillinen tuki).
Lisätietoja:
Seura- ja yhdistyskehittäjä
Juha Laukka
Puh. 050 406 0288
etunimi.sukunimi@popli.fi