Blogi: Henkilöstöliikunta – hyvinvointiin ei tarvita taikatemppuja
7.11.2022
Henkilöstöliikunnan pitäisi olla hauskaa ja motivoivaa, mutta samalla myös tuloksellista. Se on helpommin sanottu kuin tehty.
Toimiva ja tuloksellinen henkilöstöliikunta on pohjimmiltaan hyvin suunniteltua pitkäjänteistä työtä, joka ottaa työyhteisön jäsenet huomioon ennen kaikkea yksilöinä.
Hyvä esimerkki pitkäjänteisen henkilöstöliikuntatyön tuloksista löytyy Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä. Pitkä matka huipentui Suomen Aktiivisin Työpaikka -palkitsemiseen valtakunnallisessa Urheilugaalassa 2022.
Olen tehnyt PoPLin aikuisliikunnan kehittäjänä yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa jo parikymmentä vuotta ja nähnyt, miten sairaanhoitopiirin ammattimainen ja ennakkoluuloton työ on kantanut hedelmää. Siellä on oltu innovatiivisia, koulutettu liikuttajia ja otettu huomioon henkilöstön yksilölliset vaatimukset esimerkiksi vuorotyöläisten hyvinvoinnissa. Vastuuta henkilöstöliikunnan suunnittelussa on myös osattu jakaa työyksiköittäin. Henkilöstöliikunnan kivijalkana on kattava liikuttajaverkosto, joka vie liikunnan aidosti työpaikan arkeen ja kannustaa.
Liikunta luontevasti osaksi arkea
Kuten sanottua, hokkus-pokkus -tempuilla ei saavuteta tuloksia henkilöstöliikunnassa. Pikemminkin henkilöstöliikuntaan kasvetaan: Liikunnasta tulee luontevasti osa työntekijän arkea ja organisaatiotasolla liikunnan ja hyvinvoinnin edistäminen ulottuu kaikille tasoille.
Työyhteisössä kaikki eivät välttämättä alkujaan suhtaudu positiivisesti henkilöstöliikuntaan, mutta monipuolisen ja yksilön huomioivan tuen avulla monista kasvaa terveys- ja kuntoliikkujia. Henkilökohtainen tuki ja keskustelut auttavat – mitä lähempänä yksilöä ollaan, sitä parempiin tuloksiin päästään!
Jo pelkästään hyvinvoinnista ja henkilöstöliikunnan mahdollisuuksista viestiminen positiivisella ja neutraalilla tavalla auttaa ylittämään monia kynnyksiä. Kannustavassa ilmapiirissä on helpompi kiinnostua työyhteisön tarjoamasta mahdollisuudesta parantaa hyvinvointiaan.
Tuloksia voidaan mitata
Henkilöstöliikunnan tuloksellisuutta voidaan mitata monin tavoin. Yksilön hyvinvoinnin kehittyminen voidaan todeta esimerkiksi seurannalla. Yli 75% käyttäjistä raportoi yhteisöllisyyden parantuneen, ja yli 70% tekee positiivisia muutoksia elintapoihinsa. Henkilöstöliikunnan aloittamista ja kehittämistä kannattaa lähestyä niin, että se maksaa itsensä takaisin korkojen kanssa: hyvinvointina, yhteisöllisyytenä, sitoutumisena ja lopulta myös tehokkuutena.
Hyvä esimerkki on kauppaketju Lidl, jossa henkilöstöliikunta on ollut jo vuosikymmenen ajan osa yrityksen strategiaa. Siellä suunnitelmallinen henkilöstöliikunta on tuottanut kaksi ehdokkuutta Suomen Aktiivisimmaksi Työpaikaksi. Tarina on hieno, mutta täytyy muistuttaa, että tuloksiin on vaadittu vuosien työ. SAT-ehdokkuus kertoo jo paljon, sillä ehdokkaat on seulottu monipuolisen mittariston avulla.
PoPLi on myös henkilöstöliikunnan asiantuntija
PoPLi on tuottanut henkilöstöliikuntapalveluita erikokoisille työyhteisöille yli 20 vuoden ajan. Silti haluamme koko ajan kehittää toimintaamme. Olemme nykyään mukana valtakunnallisessa Buusti360 - verkostossa, jonka kautta meillä on ”parhaista parhaat” asiantuntijat mukana.
Kuuntelemme asiakkaan tarpeita ja Pohjois-Pohjanmaan henkilöstöliikuntaverkostossa on otettu kehittämiseen kunnianhimoinen tavoite – voiko henkilöstöliikunnasta tehdä ilmiön? Suunnittelemme parhaillaan uutta helposti käyttöönotettavaa kokonaisuutta, jonka avulla työyhteisö pääsee mahdollisimman helpolla mukaan henkilöstöliikuntaan.
Paras päivä aloittaa henkilöstöliikuntaan panostaminen oli vuosia sitten. Toiseksi paras on tänään!
Blogin kirjoittaja:
Ilkka Kurttila
Liikuntajärjestöjen ja -neuvonnan asiantuntija
Hyvinvoinnin edistämisen palvelukonseptin kehittäminen, POP-Digi-Hoitotakuu -hanke
PoPLin aikuisliikunnan kehittäjä (virkavapaalla)