Uutiset
Välitunnilla lapsi on keskiössä
4.11.2022
Välkkäri-toiminnassa lapset saavat itse suunnitella ja kehittää välituntiliikuntaa. Motivaatiota ylläpidetään mahdollistamalla lasten omia ideoita. Kokeilemalla selviää, mikä toimii, mikä ei.…
Seuratoiminnan kehittämistukihaku auki vuodelle 2023
1.11.2022
OKM:n vuotuinen seuratukuhaku on taas avautunut. https://okm.fi/-/seuratoiminnan-kehittamistuki-seuratuki- Seurakehittäjä Juha Laukka sparraa hakuprosessissa ja kommentoi hakemustanne halutessanne.…
Blogi: Nuorille toimintaa kylille
27.10.2022
Pienen kylän kasvattina tiedän, että nuorille on vähemmän mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen harvaan asutuilla alueilla. Siinä missä kaupunkiseuduilla ja kuntakeskuksissa nuorilla on vara valita…
Blogi: Urheiluseura on omaleimainen työpaikka
20.10.2022
Urheiluseuratoiminnassa on mukana noin miljoona suomalaista. Osa on seuratoimijoita, toiset harrastavat ja yhdet kannustavat. Lisäksi seuroissa on enenevissä määrin myös palkattuja työntekijöitä.…
PoPLin kuntakiertue alkoi
14.10.2022
Yksi PoPLin tehtävistä on vaikuttaa kuntiin ja päättäjiin. Viikolla olimme kahdessa kuntatapaamisessa ja isännöimme myös maakuntaliiton johtoryhmää – istuimme, että ihmiset saavat liikkua enemmän!…
PoPLi on vahvasti mukana Vanhustenviikon tapahtumissa
3.10.2022
Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenviikkoa vietetään 2.-9.10. Teemaviikon tarkoituksena on kannustaa eri toimijoita järjestämään tapahtumia ja toimintaa iäkkäille ihmisille. Tänä vuonna…
Laura sijaistaa Ilkkaa aikuisliikunnan kehittäjänä
30.9.2022
Laura Väihkönen aloitti syyskuun lopulla PoPLin aikuisliikunnan kehittäjän Ilkka Kurttilan sijaisena. ”Odotan, että pääsen edistämään aikuisten liikkumista ja terveellisiä elintapoja sekä tietysti…
Maakunnan urheiluseuroissa jäsenmäärä kasvussa
29.9.2022
Korona kuritti liikuntaa ja urheilua monella tavalla, mutta Pohjois-Pohjanmaan urheiluseuroissa jäsenmäärä on kyselyn mukaan pysynyt ennallaan tai kasvanut viime vuodesta. ”Näyttää siltä, että…
"Kiusaamis- ja häirintätapaukset pitäisi selvittää aina puolueettomasti"
22.9.2022
Kiusaamiseen puuttuminen ja sen ehkäiseminen on kaikkien yhteinen asia, ajatteli Sanna Simontaival noin kahdeksan vuotta sitten lukiessaan puhuttelevaa artikkelia kiusaamisesta. Hän pisti toimeksi ja…
Valmentajat luovat turvallista toimintaympäristöä – valmentajan päivä 25.9.
19.9.2022
Valmentajat ovat avainroolissa rakentamassa turvallista toimintaympäristöä, ja valmentajan rooli mahdollistaa usein myös puuttumisen epäasialliseen käytökseen. Valmentajan päivästä 25.9. on tullut…
Mitä osaamista seuroissa, yhdistyksissä ja järjestöissä tarvitaan? Vastaa kyselyyn!
16.9.2022
Kerro, minkälaista osaamista urheiluseuratoiminnassa, järjestöissä ja yhdistyksissä tarvitaan lähivuosina! Vastaathan kyselyyn (30.9. mennessä) edustamasi organisaation näkökulmasta – voit olla joko…
Tähtiseurapäivät kutsuu seuratoimijat Helsinkiin lokakuussa
15.9.2022
Tähtiseurapäivät kutsuu seuraväen ja lajiliittojen johdon yhteiseen seminaariin Helsinkiin Marina Congress Centeriin 8.-9.10.2022. Mukaan ovat tervetulleita sekä Tähtiseurojen että myös muiden…
Maksuton seminaari monipuolisuudesta valmennuksessa – ilmoittaudu 30.9. mennessä
12.9.2022
Keskiviikkona 12. lokakuuta on tarjolla mielenkiintoinen Kasva urheilijaksi -seminaari monipuolisuudesta lasten ja nuorten valmennuksessa. Suorituskykyä monipuolisuudella -seminaari järjestetään…
Vuoden Tähtiseura -palkinnot haettavana
8.9.2022
Vuosittain palkitaan Vuoden Tähtiseura lasten ja aikuisten sarjoissa sekä Fiksu seura mallikkaasta kestävän kehityksen toiminnasta. Lasten ja nuorten Tähtiseura sarjassa palkitaan 15 seuraa ja muissa…
Syyskuun uutiskirje on julkaistu
7.9.2022
Luitko jo PoPLin syyskuun uutiskirjeen? Siinä mm. tunnelmia elokuun lopussa järjestetystä On pop liikkua -tapahtumasta ja hyödyllistä tietoa seuroille erilaisista hauista. Jos olet PoPLin uutiskirjeen…
Touché! PoPLin avulla terästystä Oulun Miekkailuseuran viestintään
1.9.2022
Pasi Terästi aloitti heinäkuussa Oulun Miekkailuseuran viestintäkoordinaattorina. Pitkään viestinnän alalla työskennellyt Pasi kertoo, että Miekkailuseuran tehtävissä voi taitojen ylläpitämisen…
On pop liikkua törmäytti harrastajat ja seurat Ouluhallissa - katso kuvia ja tunnelmia
27.8.2022
Lauantaina järjestetty On pop liikkua -liikuntapäivä tuotti paljon hyvää mieltä ja uusia ajatuksia omasta harrastamisesta. Tapahtumassa seurat esittelevät toimintaansa ja lajejaan. Se antaa hyvän…
Harrastukset esillä On pop liikkua -liikuntapäivässä
23.8.2022
Lauantaina 27.8. klo 10-14 Ouluhallissa järjestettävä On pop liikkua -liikuntapäivä on maksuton matalan kynnyksen liikuntatapahtuma, jossa on hieno mahdollisuus tutustua erilaisiin…
PoPLi sai virtaa ja virikkeitä aluepäiviltä
19.8.2022
Liikunnan aluejärjestöjen henkilöstöpäivät päästiin viettämään loppuviikosta kolmen vuoden tauon jälkeen. Keski-Suomen Liikunta ry järjesti upeat aluepäivät – ralliteemalla, kun Keski-Suomessa kerran…