Ajankohtaiset arkisto
Jekku-jänö innosti jälleen varhaiskasvatusikäiset liikkumaan – Jekku-jänön Pomput -laulusta hitti
Jekku-jänö hurmasi varhaiskasvatusikäiset lapset Jekku-jänön seikkailuviikolla, joka järjestettiin 4.–8. marraskuuta 2024 ympäri Suomen. Seikkailuviikolla lapset harjoittelivat motorisia taitoja ja tanssivat uuden Jekku-jänön Pomput -laulun tahdissa. Tänä vuonna mukaan ilmoittautui ennätykselliset lähes 73 000 varhaiskasvatusikäistä lasta, 17 000 varhaiskasvattajaa ja yli 1 200 päiväkotia.
Jekku-jänö on Liikunnan aluejärjestöjen luoma hahmo, jonka avulla liikkumista ja sen tuomaa iloa halutaan lisätä pienimpien lasten parissa. Erityisesti Jekku-jänön avulla halutaan kiinnittää aikuisten huomio lasten motoristen perustaitojen kehittämiseen ja siihen, miten helppoa ja hauskaa se voi olla. Tämän syksyn seikkailuviikon erityisteemana oli musiikkiliikunta.
“Toistoja, leikkiä ja iloa”
Keijumetsän perhepäivähoitaja Kirsi Tanttu kertoo, että hänen ryhmänsä otti Jekku-jänön seikkailut innolla vastaan.
-Jekku-Jänön seikkailuviikko oli mukaansatempaava. Itselle oli helppoa napata materiaaleja toiminnan tueksi. Valmiit materiaalit olivat suuri apu: osaa käytin sellaisenaan, osaa muokkasin ryhmälleni sopiviksi. Lapset odottivat innokkaasti, mitä Jekku-jänön kanssa seuraavaksi tehtäisiin. Lisäksi meillä on seikkailuissa mukana pehmojänö, jonka nimesimme Jekku-jänöksi.
Tanttu uskoo vanhaan sanontaan: ”Se, mihin kiinnitetään huomiota, lisääntyy ja vahvistuu”.
- Jo viikon aikana huomasi edistystä! Toistot ovat kaiken A ja O. Kun harjoitellaan leikin, seikkailun, ilon ja kannustuksen kautta, kehitys on silminnähtävää, iloitsee Tanttu.
Musiikkiliikunta yhdistää liikkeen ja yhteisöllisyyden - Jekku-jänö toi syksyyn iloa ja innostusta
Musiikkiliikunta oli keskeinen osa seikkailuviikkoa. Yhteinen musiikkileikki ei ainoastaan kehitä motorisia taitoja, vaan myös vahvistaa vuorovaikutustaitoja ja tukee ryhmässä toimimista.
-Jekku-jänön Pomput -laulu on todellinen ”korvamato”. Laulu jää soimaan niin aikuisen kuin lapsen mieliin ja innostaa liikkumaan pitkin päivää. Laulu on vakiinnuttanut paikkansa aamujumpassamme, kiittelee Tanttu.
Lahdessa sijaitsevan Villa Piiparin esiopetuksessa leikki ja liikkuminen kuuluu luonnollisena osana päivää. Esiopettaja Katja Hyöppösen ryhmässä hyödynnettiin tänä syksynä Jekku-jänön lorukortteja, lauluja ja temppurataa.
– Esikoululaisemme lähtivät helposti mukaan Jekku-jänön Pomput -laululeikkiin. Toistojen kautta laulu ja leikki tulivat tutuiksi. Lisäksi selkeä ja hauska video toimi hyvänä tukena eri kieli- ja kulttuuritaustaisille lapsille, jotka vielä harjoittelevat suomen kieltä ja sanallisia ohjeita, Hyöppönen kertoo.
Jekku-jänön seikkailut jatkuvat arjessa
Hyöppönen korostaa, että Jekku-jänön lorukortit ovat olleet erityisen hyödyllisiä.
– Esiopetuksessa olemme syksyn aikana herätelleet lasten kielellistä tietoisuutta esimerkiksi riimipareja harjoitellen. Lorukorteissa yhdistyvät liike, kehonosien tunnistaminen ja riimiparien harjoitteleminen. Ne tukevat sekä kielellistä että motorista kehitystä. Materiaali on selkeää ja tarjoaa monipuolisia vinkkejä. Lisäksi niitä voi hyödyntää vaivattomasti niin sisällä kuin ulkona. Lorukorteille on varmasti käyttöä vielä jatkossa, kertoo Hyöppönen.
Vaikka teemaviikko on ohi, Jekku-jänö jatkaa seikkailuja päiväkotien ja perheiden arjessa. Liikunnan aluejärjestöjen maksuttomat materiaalit ovat kaikkien saatavilla ja sopivat myös perheliikuntaan.
– Jekku-jänö on tullut jäädäkseen osaksi arkeamme, Tanttu iloitsee.
Teksti: Minttu Koivumäki
”Huippujuttu kokonaisuudessaan tämä Jekku-jänö-seikkailuviikko!”
9.2.2024
Ryhmäperhepäiväkoti Omppu osallistui syksyllä 2023 Liikunnan aluejärjestöjen suunnittelemalle Jekku-jänö-seikkailuviikolle, ja vastasi kyselyyn tapahtuman jälkeen. Arpaonni suosikin päiväkotia ja palkinnon kävi luovuttamassa Anna Parta Etelä-Savon Liikunnasta. Palaute Jekku-jänön seikkailuviikosta oli positiivista ja osaan varhaiskasvatuksesta Jekku-jänö on jäänyt pysyväksi satuhahmoksi.
Jekku-jänön seikkailuviikko oli mahdollista toteuttaa jo kolmannen kerran Jekku-jänö-materiaalinen pohjalta. Seikkailuviikolla harjoiteltiin liikkumis-, käsittely- ja tasapainotaitoja sekä kerättiin onnistumisen porkkanoita. Kampanjaan ilmoittautui mukaan yli 1 200 päiväkotia, 14 000 varhaiskasvattajaa ja upeasti yli 60 000 varhaiskasvatusikäistä lasta.
Kysyimme osallistujilta myös palautetta, ja saimmekin hienon määrän vastauksia kyselyymme. Vastanneista 65 prosenttia oli täysin samaa mieltä ja 35 prosenttia osittain samaa mieltä, että seikkailuviikon materiaalit lisäsivät lasten liikettä. Seikkailuviikon suosituimmiksi materiaaleiksi kerrottiin Jekku-jänön taitokortit (94 %) ja leikkivinkit, jotka tukivat viikon aikana opeteltavia motorisia taitoja (65 %).
Mikkeliläisestä Ryhmäperhepäiväkoti Ompusta vastattiin myös Liikunnan aluejärjestöjen Jekku-jänön palautekyselyyn ja onnetar suosi tällä kertaa Jekku-jänö-seikkailuviikkoon ensimmäistä kertaa osallistunutta.
- Tämä oli meidän ensimmäinen Jekku-jänö-seikkailuviikkomme ja tykkäsimme todella paljoin. Luimme ahkerasti Jekku-jänön kirjeitä ja muutkin seikkailuviikon materiaalit tulivat käyttöömme. Lapset innostuivat liikkumaan ja oppimaan uutta Jekku-jänön kanssa. Osa toiminnoista tehtiin meidän omissa tiloissamme ja osassa pystyimme hyödyntämään läheisen kylätalon liikuntasalia. Koska Jekku-jänö on meille uusi tuttavuus, niin nyt pitää tutustua kaikkiin Jekku-jänön materiaaleihin paremmin. Ulkotouhuihin ja pieniin tiloihin suunnatut seikkailuviikkomateriaalit tulevat varmasti käyttöömme, kertoi Satu Kinnunen Ryhmäperhepäiväkoti Ompusta palkintoa vastaanottaessaan.
- Oli ihana viedä Jekku-jänön terveiset Rahulan kylälle. Palkinto otettiin innolla vastaan ja Ompussa oli selkeät suunnitelmat Jekku-jänön hyödyntämiseen jatkossa. Pallot, lattiamerkit, tasapainokäärme, hernepussit ja muut liikuntaan aktivoivat välineet tulevat varmasti heti käyttöön, kertoo Anna Parta lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä Etelä-Savon Liikunnasta.
Palautteita Jekku-jänön seikkailuviikosta 2023
Kaikki Jekku-jänön seikkailuviikkoa koskevat palautteet on käyty läpi. Iloittu onnistumisista ja pohdittu korjaavaa palautetta asiantuntijoiden kanssa. Jokainen vastaus ja kommentti oli meille arvokasta tulevien Jekku-jänö-materiaalien suunnittelua ajatellen.
Jekku-jänö-kysely sai paljon myös avoimia vastauksia. Päällimmäisenä sisällöistä löytyi lasten ilo ja liikkumiseen innostuminen Jekku-jänön kanssa. Oli hienoa huomata, että seikkailuviikon aikana oli hyödynnetty myös edellisten vuosien materiaaleja ja rakennettu yksikön tarpeisiin sopivia seikkailuviikkoja.
”Jekku-jänö jäi asumaan meille. Käytetään materiaaleja pitkin vuotta.”
”Meillä liikuttiin koko viikko ahkeraan ja järjestettiin pihalle myös vanhemmille Jekku-rata. Siinä oli erilaisia liikuntarasteja, osa rasteista oli niitä, mitä lasten kanssa koko viikko harjoiteltiin ja opeteltiin. Kiitos!”
”Ryhmän lapset ottivat Jekku-jänön omakseen. Löysimme päiväkodilta Jekkua muistuttavan pehmopupun, joka oli aina aamuisin mukana lukemassa kirjeittä sekä mukana liikuntahetkissä. Lapset oli helppo innostaa mukaan tekemiseen ja kuvatuki oli loistava apu tuenlapsille ja aivan kaikille. Lasten toiveena nousi, että olisipa vielä neljäs taitotaso. Se kyllä kertoo innostuksen määrästä!”
”Lapset lähtivät innolla mukaan porkkanamaan kasvattamiseen ja motoristen taitojen harjoitteluun oli hyvin tehdyt materiaalit. Lapset näkivät konkreettisesti omien taitojen kehittymisen porkkanamaan kasvaessa ja askartelut tulivat hyvänä lisänä kädentaitojen vahvistamista varten. Perjantain juhlia odotettiin ja valmisteltiin innolla ja ne kokosivat viikon hienosti yhteen. Jekku-jänön terveiset olivat menneet myös kotiin saakka ja vanhemmiltakin saimme hyvää palautetta toiminnan sisällöstä ja järjestämisestä. Kiitos teille materiaaleista!”
Jekku-jänön materiaalit on laadittu aluejärjestöjen varhaiskasvatuksen liikunnan asiantuntijoiden toimesta ja kuvituksesta on vastannut Kirsi Tapani. Kaikki Jekku-jänö materiaalit ovat maksuttomia ja ladattavissa Liikunnan aluejärjestöjen sivuilta.
Teksti: Minttu Koivumäki, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu, Lisää liikettä -hanke
Vauhtia välitunneille Vamos välkälle -koulutuksen avulla!
31.1.2024
Liikunnan aluejärjestöjen Lisää Liikettä -hankkeen tuottama Vamos Välkälle! – koulutus on jalkautettu peruskouluihin paikallisten liikunnan aluejärjestöjen asiantuntijoiden toimesta valtakunnallisesti. Välitunnille ilmestyy vessapaperirullia, taitettuja papereita, kenkiä ja savolaisen pesäpallon ohjeet. 4 – 6 luokkien oppilaista koulutetaan välituntiliikunnan ohjaajia koulukavereilleen. Innostus ja kiinnostuneet katseet sähköistävät tunnelmaa. Välitunnilta ei puutu tekemistä eikä liikettä.
Vamos on espanjaa ja tarkoittaa suomeksi: mennään, anna mennä tai vauhtia. Toisin sanoen, Vamos Välkälle! -koulutus tarkoittaa vauhtia välitunnille. Välitunneilla on tunnetusti vipinää ja lasten riemuhuutoja kuuluu pitkin pihaa. Joillakin saattaa herätä kysymys, miksi sinne tarvitaan lisää vauhtia?
Tutkimukset osoittavat (Tuloskortti 2022), että kouluaikaisen liikunnan merkittävyys vähän liikkuville lapsille on merkittävä. Alakouluissa on paljon lapsia ja pitkät välitunnit ovat hyvää aikaa kerryttää liikuntapankkia täyteen. Erityisesti niiden lasten kohdalla, jotka eivät ole aktiivisia koulupäivän jälkeen. Esimerkiksi Tyrnävän kunnan Kirkkomännikön koulun uusi nelosluokkalainen välkkäriohjaaja Adele tuumasi koulutuksen jälkeen, että tulee itsekin liikuttua, kun juoksee noiden pienten perässä. Hyöty on siis molemminpuolinen. Liikkeen lisäksi välkkäritoiminnassa kerrytetään kokemuksia ryhmässä toimimisen taidoista sekä vuorovaikutustaidoista. Milloin polttopallo leikistä ei selvittäisi ilman yhtä kiistelyä siitä paloinko vaiko en?
Välkkärit aktiivisina toimijoina välitunneilla
Välitunnilla ”ohjattua” toimintaa tarjoavat saman koulun 4-6- luokan oppilaat eli tutummin Välkkärit. Näille aktiivisille leikeille on hyvä ajankohta pitkän välitunnin aikaan, joka on yleensä kestoltaan 20-30 minuutin mittainen. Välkkäreiden tehtävä on tarjota toimintaa kaikille oppilaille tasapuolisesti ja houkuttelevasti. Tarkoituksena toiminnassa on, että oppilaat itse suunnittelevat ja tuottavat välituntien sisällön. Liikunnan aluejärjestöt ovat tarjonneet apua koulujen Välkkäreiden kouluttamiseen jo vuodesta 2010.
Vamos Välkälle! -koulutus antaa siis jatkoa Välkkäri -koulutukseen tai toimii muuten vain välituntitoiminnan käynnistämisen innostajana oppilaille.
Vamos Välkällä lisää boostia liikkumiseen
Välituntitoiminnan käynnistämisen innostajana koulutus toimi myös Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Muhoksen Kirkonkylän koulun oppilaille. Se on osoittautunut erityisen hyödylliseksi tilanteissa, joissa välituntiliikunta on jäänyt taka-alalle, kuten korona-aikana. Opettajat olivat miettineet, miten saisivat oppilaita uudelleen innostumaan toimintaan. Vamos Välkälle! -koulutus tuli sopivaan tilanteeseen. Koulutuksen parhaana antina ovat uudet ideat - juhlapyhien liikunnallistaminen sekä haasteet, joita voidaan toteuttaa kevyesti ja välituntien lomassa. Oppilaat saavat koulutuksessa uusia leikkejä omaan leikkipankkiinsa.
- Kouluttajana on ollut parasta nähdä kuinka eri kouluissa eri leikit ovat suosittuja. Opettajat ovat koulutuksessa mukana ollessaan antaneet palautetta, että ideoita on saatu omien oppituntien liikuntatunneille sekä kiitosta on tullut myös valmiista tulostettavasta materiaalipankista, kertoo lasten ja nuorten liikunnan asiantuntija Elina Leinonen, Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu.
Vamos Välkälle! -koulutus saatavilla 1.3.2024 Hinta koulutukselle 300e / +kouluttajan matkakulut
Voit tilata Vamos Välkälle! -koulutuksen suoraan Elina Leinonen, p.0407207960
Liikuntaa lasten ja nuorten arkeen -toiminnalliset vanhempainillat
Syyskuun alku on vanhempainiltojen kulta-aikaa. Koulut ja päiväkodit järjestävät erilaisia vanhempainiltoja. Tänä syksynä PoPLi on ollut mukana koulujen sekä varhaiskasvatuksen vanhempainilloissa.
Syyskuun alun aurinkoisena päivänä saimme toteuttaa toiminnallisen vanhempainillan Muhoksen kunnan perhepäivähoitajille. Vanhempainilta toteutettiin yhteistyössä perhepäivähoitajien kanssa. Toiminnallisen vanhempainillan aikana herätellään ja kannustetaan perheitä liikunnan mahdollisuuksiin arjessa ja tarjotaan perheille ideoita yhteiseen liikkumiseen. Innostus, kannustus, oma esimerkki sekä yhdessä liikkuminen ovat varmin ja luonnollisin tapa tuoda liikunta lapsen arkeen. Tällä kertaa illassa oli myös Liikunnan aluejärjestöjen oma Jekku-jänö hahmo, joka tempuillaan saa lapset varmasti mukaan toimintaan! Tapahtuma oli onnistunut ja sää suosi tapahtumaa. Tapahtumassa vanhemmat saivat tilaisuuden leikkiä yhdessä lasten kanssa sekä samalla tavata muita perheitä sekä perhepäivähoitajia. Muhoksen kunnan perhepäivähoidon ohjaaja Kirsti Hyvärinen oli tyytyväinen tapahtumaan ja suunnitelmissa olisi ottaa samanlainen toiminnallinen vanhempienilta uudestaan ehkä jopa jo heti ensi keväänä. Palautetta tuli mukavasti.
”Lapset tykkäsi. Hauskoja pisteitä. ” ”Mukava ja rento tapahtuma.” ”Vanhemmat, jotka kävivät lasten kanssa olivat tykänneet. ”Hyviä leikkivinkkejä aikuisen ja lapsen yhteisiin leikkeihin." "Lapset tykkäsivät kuin myös vanhemmat.”