Kutsu esittelijöille

Ainot ja Reinot liikkeelle Ouluhallissa 16.4.2025

Tule mukaan toteuttamaan liikunnallista tapahtumaa senioreille!

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry, Oulun kaupungin liikuntapalvelut ja Oulun kaupungin vanhusneuvosto järjestävät jälleen yhteistyössä urheiluseurojen ja järjestöjen kanssa senioreiden maksuttoman Ainot ja Reinot liikkeelle –liikuntatapahtuman. Ajankohtana on keskiviikko 16.4.2025 klo 1014.30 ja paikkana Ouluhallin vanha puoli.  

Tapahtumassa kävijöillä on tuttuun tapaan mahdollisuus tutustua urheiluseurojen ja järjestöjen liikuntatoimintaan sekä alueen liikuntapalveluihin, kokeilla eri liikuntalajeja sekä saada ajankohtaista tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista. Esittelypisteiden lisäksi ohjelmaa on lavalla ja sen edustalla. Tapahtumassa on myös mahdollisuus liikuntaan ja ulkoiluun liittyvien tuotteiden esittelyyn ja myyntiin. 

Tähtivieraaksi saapuu aktiiviuransa päättänyt maastohiihtäjä, moninkertainen arvokisamitalisti ja hiihdon asiantuntija Sami Jauhojärvi. Uutuutena tapahtuman päätteeksi järjestetään päivätanssit livemusiikin tahtiin (klo 13.45-14.30). Esittelypisteet ovat avoinna klo 14 saakka.

Kutsumme mukaan urheiluseuroja, järjestöjä, yhdistyksiä ja muita toimijoita, jotka tarjoavat liikuntapalveluja tai erilaista liikunnallista toimintaa senioreille. Tapahtumaan osallistuminen on maksutonta järjestöille, yhdistyksille ja muille ei-kaupallisille toimijoille. Liiketoimintaa harjoittavilta esittelijöiltä perimme 200 €:n osallistumismaksun.   

Toivomme esittelijöiden kiinnittävän huomiota erityisesti esittelypisteen toiminnallisuuteen ja liikunnalliseen sisältöön. Aiemmissa tapahtumissa suosittuja toimintoja ovat olleet muun muassa erilaiset lajikokeilut, ohjatut liikuntatuokiot, hyvinvointimittaukset ja hieronta. Kävijäpalautteissa on toivottu esimerkiksi lisää liikuntavinkkejä senioreille, mahdollisuutta kokeilla eri lajeja, kuntosaliesittelyjä sekä liikuntaan ja ulkoiluun liittyvien tuotteiden myyntipisteitä.  

Ainot ja Reinot liikkeelle -liikuntatapahtuma on kerännyt aiempina vuosina jopa kolme tuhatta liikkuvaa senioria Ouluhalliin! Varmistathan paikkasi tämän vuoden tapahtumassa ilmoittamalla osallistumisestasi oheisella lomakkeella 2.4.2025 mennessä. Kerrothan samalla tarkemmin esittelypisteesi toiminnallisuudesta ja järjestelyihin liittyvistä toiveista. Lavaohjelma rakentuu helmi-maaliskuun aikana, joten ilmoitathan pian, mikäli olet kiinnostunut tarjoamaan ohjelmaa lavalle. Lähetämme kaikille mukaan ilmoittautuville tahoille tarkemmat ohjeet osallistumisesta ja järjestelyistä huhtikuun alussa.  

Tervetuloa mukaan!
 

Lisätietoja tapahtumasta: 

Tapahtumakoordinaattorit 

Emma Vallo ja Soile Havula, p. 050 367 8590, info@popli.fi 


Ilmoittaudu esittelijäksi Ainot ja Reinot liikkeelle Ouluhallissa -liikuntatapahtumaan!

2. Olemme mukana esittelemässä kaupallista toimintaa
6. Tarvitsemme esittelypisteeseemme:
9. Olemme kiinnostuneita toteuttamaan ohjelmaa lavalla

Tällä lomakkeella kerätään henkilötietojasi tapahtuman järjestelyjä varten. Tietoja ei luovuteta muuhun tarkoitukseen. PoPLin tietosuojaselosteen näet täältä

Hyväksyn PoPLin tietosuojaselosteen